Kuka olen

Nimeni on Kari Kääriäinen, suunnittelen ja toteutan nettisivuja ja tarjoan muita nettisivuihin liittyviä palveluita, kuten migraatiota, käytettävyystestausta ja verkkomarkkinointia. Olen toiminut nettisivualalla vuodesta 2000. Päätyökaluni on Drupal, avoimen lähdekoodin CMS. Olen Suomen Drupal-yhdistyksen perustajajäsen.

Miksi juuri Drupalilla?

Kehitin aiemmin omaa CMS:ääni php-ohjelmointikielellä, mutta kun löysin Drupalin syksyllä 2008, tajusin, että tällainen suuren yhteisön kehittämä avoimen lähdekoodin ohjelmisto tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia nettisivujen rakentamiseen. Drupal on erittäin vankka alusta (platform) ja sen legopalikkafilosofia eli matalan tason, toisiinsa yhteensopivat modulit ja php-ohjelmointikieli sopivat minulle erittäin hyvin.

Koulutukseni

Olen valmistunut Sibelius-Akatemiasta kansanmusiikin osastolta musiikin maisteriksi 1999. Tietotekniikan osaamiseni on karttunut aluksi oman harrastuksen myötä 1980-luvulla ja sittemmin tietotekniikan työtehtävissä Sibelius-Akatemiassa, joka oli työnantajani ennen kokopäiväiseksi yrittäjäksi ryhtymistä vuonna 2009.

Kielitaito

  • Vahva: Englanti, Ruotsi
  • Tyydyttävä: Ranska, Saksa
  • Alkeet: Espanja

Harrastukseni

Musiikki, koirat, uinti, remontointi, ruuanlaitto, valokuvaus.